Sunnuntai 11.4 meni Kirkkonummen Kennel Kerhon hallilla kasvattajan järjestämällä "pentupäivällä". Siellä oli tulevasta pentueesta varanneet omistaja kokelaat kuuntelemassa beussista ja Slyan-kennelistä. Paikalla oli myös meitä "vanhoja" Slyan ihmisiä kertomassa kokemuksista ja esittelemässä koiria. Yhtenä osiona oli että uudet kokelaat saivat kokeilla konkreettisesti miltä beussi tuntuu työstää. Leikittivät koiria ja ottivat vähän tottista. Mukana mulla oli Tafia ja Bome. Tafi pääsi leikkimään patukalla innokkaiden ohjaaja alkujen kanssa. Likka oli ihan into pinkeenä kun pääsi pitkästä aikaa touhuamaan.

Bomen kanssa otin vähän Bh-kaavion mukaista tottista. Ihmetteli aluksi että miksi oli niin paljon yleisöä mutta heräsi kyllä toimintaan melko heti. Hyvää tottista vaikka jäävissä liikkeissä olikin parannettavaa.

Oli mulla Tiitikin mukana harjoittelemassa uusia sosiaalisiatilanteita. Paikalla kun oli paljon ihmisiä ja koiria yms. Otin vähän myös agility-esteillä taiteilua. Tiitiläinenhän olisi ihan kelpo ohjattava agi hommissa. Pariin otteeseen pyöritin Tiitiä ihmisjoukossa ja samalla vähän leikitin patukalla ja vaadin kontakti juttuja. Paljon hyviä kokemuksia Tiitille.